Vuodelle 2023 on yhteistyössä suunnitteilla ainakin yksi pentue. Emänä sosiaalinen ja tasapainoinen koira, jolla on harrastuksiin potkua. Mahdollisesti toinen pentue suunnitelmissa myöhemmin. Päivitetään tänne lisää yhdistelmistä.
Kasvatemme harvoin ja pohdimme jokaisen pentueen huolella. Aussie on meille ensi sijassa työkoira. Tavoitteena on aina koira, jonka itsekin voisi ottaa. Tähtäämme koiraan, jonka kanssa arki olisi toimivaa. Tämäntyyppinen koira tarvitsee kuitenkin oikean ja sopivan kodin. Aivan seurakoiran virkaan tai ensimmäiseksi koiraksi nämä eivät tavallisimmin sovellu. Aiempia koiriamme tarkastelemalla voi saada käsitystä millaiseen tarkoitukseen olemme pentuetta suunnittelemassa. Koiristamme ja kasvatuksestamme paras kokemus on meillä. Ja elämästä aussieiden kanssa yli 20 vuoden ajalta. Jos kiinnostuit, kysy lisää, vastaamme mielellämme! Sähköpostiin vastaamme hi-taas-ti, sillä olemme ulkoilmaihmisiä joiden työt ja harrasteet vievät meitä paljon ulos. Mutta vastaamme mielellämme :)
Mahdollisille pennuille haemme koteja, joissa ymmärretään tämäntyyppisen rodun ominaisuudet, jossa ollaan valmiita panostamaan koiran kasvatukseen sekä halutaan pitää yhteyttä. Pennunostajalle
Aiemmat pentueemme löydät välilehdeltä "kasvatus", kotisivujen rakentaminen on kesken. Kerromme mielellämme koiriemme ja kasvattiemme hyvät ja huonot puolet. Mikäli sivulta ei löydy jotain kaipaamaasi tietoa, kysy.
Tähän asti toteutuneet pentueemme ovat syntyneet pitkän ajan sisällä ja monista on tietoa pennusta - vanhukseksi.
Kiinnostuitko kasvatuksestamme tai suunnitelmistamme? tiainen.merja(at)gmail.com
Japsinpentuja meillä ei tällä hetkellä ole.
Mahdollisesti kasvatus jatkuu 2023 tai 2024 omista kasvateista. Päivitetään tänne lisää.
Kasvatamme harvakseltaan. Tähän asti toteutuneet pentueemme ovat syntyneet hyvin pitkän ajan sisällä.
Aiemmat japsipentueemme löydät välilehdeltä "kasvatus".
Copyright © 2023 site – Kaikki oikeudet pidätetään.
Palvelun tarjoaa GoDaddy
Käytämme evästeitä verkkosivuston liikenteen analysointiin ja sivustosi käyttökokemukseen optimointiin. Kun hyväksyt evästeiden käyttötapamme, datasi yhdistetään palvelumme muuhun käyttäjädataan.